Eduskuntavaaliohjelma 2019
Kohti tasapainoa - kasvutaloudesta kohtuutalouteen
Itsenäisyyspuolueen eduskuntavaaliohjelma 2019
Balansismi muodostaa IPU:n aatteellisen perustan. Balansismiin liittyy talousjärjestelmä, jossa tavoitellaan tasapainoa ihmisten kesken, ihmisen ja luonnon välillä sekä ihmisen ja talouden välillä. IPU:n eduskuntavaaliohjelma on jaettu kahteentoista asiakokonaisuuteen, jotka kietoutuvat toinen toisiinsa. Ohjelmakohtiamme ohjaavia arvoja ovat luonnon ja ympäristön kunnioittaminen, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, kohtuullisuus sekä inhimillisyys ja elämän arvostus.
1. Itsenäisyys ja oma raha takaisin
Euroopan unionin 25 vuotta kestäneen valtakauden loppu on alkanut. Kymmenien jäsenvaltioiden ja erilaisten kansantalouksien yhteenliittymä on osoittanut toimimattomuutensa, ja nyt pitäisi alkaa maltillisesti purkaa unionin rakenteita, jotta vahingot voitaisiin pitää kohtuullisina.
Euroopan unionia halutaan kuitenkin kehittää liittovaltion suuntaan, jolloin unionilla olisi yhteinen budjetti. Mikäli Suomi lähtee mukaan tähän kehitykseen, siltä tieltä palataan vasta suuren romahduksen jälkeen. Mitä nopeammin EU:sta vapaudutaan, sitä parempi Suomen kannalta. On ajateltava myös - ja erityisesti - tulevia sukupolvia.
Keskeisimmät syyt EU-eroon ovat oman lainsäädäntövallan ja siihen pohjautuvan itsenäisen oikeuslaitoksen sekä oman ulkopolitiikan palauttaminen sekä keskuspankin ja rahajärjestelmän saattaminen Suomen valtion hallintaan. Nykyinen liikepankkien yksinoikeus rahanluontiin on aiheuttanut velkatalouden noidankehän, josta ei nykyjärjestelmän puitteissa ole ulospääsyä. Valtiotkin on alistettu yksityispankkien vallan alle. Asetelma on muutettava toisin päin.
2. Demokratia takaisin
Tärkein edellytys demokratian toimimiselle, oli se edustuksellista tai suoraa, on demokratian aitous. Kansanedustajat toki valitaan vaaleilla, mutta suurin osa heistä on tiukasti sidoksissa todellista valtaa pitelevään suurpääomaan. Politiikka ja poliitikot on irrotettava tästä vaikutusvallasta. Kansanvalta on muutakin kuin äänestämistä neljän vuoden välein. Maastamme puuttuu aito kansalaiskeskustelu. Kansalaisaloitteet ovat olleet oikeansuuntainen mutta riittämätön keino kansalaiskeskustelun virittämiseen. Aloitteista vain ani harvat päätyvät eduskuntaan, eikä niidenkään käsittely ole varmaa. Median rooli on korostunut kansalaisaloitteiden näkyvyydessä. Mediassa käsitellään ja esitellään vain joitakin aloitteita, jotka siten saavat pitkän etumatkan muihin aloitteisiin nähden. Asialliset aloitteet helposti sivuutetaan, ja populistiset aloitteet saavat tilaa.
Suoran demokratian vaikutuskeinoja tulisi edesauttaa, kun edustuksellinen demokratia on alennustilassa. Neuvoa-antavia ja sitovia kuntalais- ja kansanäänestyksiä pitäisi ottaa käyttöön. Suorat vaikutusmahdollisuudet aktivoisivat kansalaisia osallistumaan poliittiseen päätöksentekoon ja lisäisivät poliittisen järjestelmän uskottavuutta.
Itsenäisyyspuolue torjuu kapean ajatuksen, että demokratia on yhtä kuin yhden äänen antaminen vaaleissa muutaman vuoden välein. Kansalaisilla on jatkuvasti oikeus vaatia parempaa politiikkaa, painostaa päättäjiä siihen ja vaikuttaa asioihin eri reittien kautta. Kansalaisjärjestöt ja ammattiliitot ovat edustuksellisten elinten ohella tärkeitä demokratian kanavia, ja niiden näkemykset on huomioitava sellaisia aihepiirejä koskevissa päätöksissä, joista niille on kertynyt luotettavaa asiantuntemusta. Kansalaisten mahdollisuus vaikuttaa yhteiskuntansa ja yhteisöjensä tilaan niiden kautta on turvattava.
Kun kansa on tyytymätön harjoitettuun politiikkaan, valtaa pitävät hyökkäävät ammattiliittoja ja lakko-oikeutta vastaan pyrkien kuvaamaan ne demokratian ja kansallisen edun vastaisiksi voimiksi. Tämä on orwellilainen yritys saada kansalaiset luopumaan omista vaikutusmahdollisuuksistaan ja hyväksymään hiljaa oman etunsa vastainen politiikka. Puhe "poliittisista lakoista" on hämäystä, sillä jokainen lakko on poliittinen - jokainen lakko pyrkii vaikuttamaan suuren ihmisjoukon yhteisiin asioihin. Ammattiliitot ja lakot ovat työtä tekevän kansan vaikutusvälineitä, ja puheet lakko-oikeuden rajoittamisesta ovat hyökkäys demokratiaa vastaan.
Suomessa on monipuoluejärjestelmä, mutta eduskuntapuolueet rajoittavat eduskunnan ulkopuolisten puolueiden näkyvyyttä ja toimintaa jakamalla puoluetuet vain eduskunnassa olevien puolueiden kesken. Täten kyse ei olekaan puoluetuesta vaan valtaa pitävien puolueiden itse itselleen jakamasta tuesta. Kun puoluetuen nimellä jaettavan rahan jakoperusteet ovat näin kyseenalaiset, vähennetään yhteiskunnan moniäänisyyttä ja moniarvoisuutta sekä tukahdutetaan ne tahot, jotka pyrkivät nostamaan asioita kansalaiskeskusteluun. Vallanpitäjät eivät halua antautua aitoon kilpailuasetelmaan vaan tukevat omaa toimintaansa noin 30 miljoonan euron tuella jättäen haastajat kokonaan ilman. Tällainen toimintatapa on kaukana oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvosta. Suomessa maksetaan Euroopan suurinta puoluetukea. Määrää on kohtuullistettava noin kolmasosaan nykyisestä, ja tukea on maksettava kaikille puoluerekisteriin merkityille puolueille. Tämän lisäksi puolueilta on kiellettävä kaikki yksityinen vaalirahoitus.
Suomeen on saatava poliittisista puolueista riippumaton perustuslakituomioistuin. Eduskunnan päätösten perustuslainmukaisuutta arvioi kansanedustajista koostuva perustuslakivaliokunta. Toisin sanoen eduskunta arvioi itse omien päätöstensä perustuslainmukaisuutta. Tällainen omavalvonta ei missään nimessä riitä, mikä on huomattu mm. Suomen liittymisessä euroalueeseen ilman erillistä eduskunnan päätöstä.
3. Vastuu ympäristöstä ja tulevista sukupolvista
Fossiilisen energian tuhoavuus ja vähyys ovat tiedossa. Ydinvoima taas on ihmiskunnan vaarallisin keksintö, eikä sitä voida nähdä vaihtoehtona millekään energiantuotantomuodolle. Vanhat ydinvoimalaitokset Loviisassa ja Eurajoella tulisikin poistaa nopeasti käytöstä. Uusiutuviin energianlähteisiin ollaan kaikesta huolimatta siirtymässä uskomattoman hitaasti. Tähän on tultava muutos. Ongelmaa ei voida nähdä yksinomaan energian tuotantomuodoissa, vaan on opeteltava myös vähentämään energiankulutusta ja samalla muutakin kulutusta.
Länsimaisen ihmisen on kohtuullistettava elämäntapansa. Kohtuullistaminen vapauttaisi meidät vaurastumisen pakosta, kasvupakosta ja saastuttamisen pakosta ja avaisi tien antoisampaan ja henkisesti rikkaampaan elämään. Kohtuullistamisesta huolimatta ei suinkaan ole tarpeen taantua esihistorialliseen kurjuuteen. Missään tapauksessa meidän ei tule unohtaa tai hylätä hienoja saavutuksiamme vaan ainoastaan luopua maapallon elämälle haitallisista asioista.
Ihmisten, tavaroiden, palvelujen ja pääomien vapaa liikkuvuus, siis EU:n perusta, tuottavat valtavia määriä saastetta. Lisäksi pääomien vapaa liikkuvuus heikentää jokaisen jäsenmaan, myös Suomen, mahdollisuuksia tarjota kansalaisilleen heidän tarvitsemansa peruspalvelut. Pääomat virtaavat pois maasta ja samalla verotuksen ulottumattomiin syöden hyvinvointipalvelujemme perustaa. Siksi EU:sta eroaminen on myös parasta ympäristö- ja sosiaalipolitiikkaa.
Maapallon vakavien ympäristöongelmien kuten merten muovisaasteen, ilmasto-ongelmien, öljytuhojen ja aavikoitumisen ratkomiseksi ja maapallon pelastamiseksi tulisi yhdistää eri maiden armeijat yhteiseen "sotaan" saasteita vastaan.
4. Omavaraisuus kunniaan
Suomi on tällä hetkellä tuonnin armoilla, mikä on merkittävä heikkous maamme omavaraisuudelle ja sitä kautta huoltovarmuudelle. Erityisesti tulee lisätä omavaraisuutta ruoan ja energian suhteen. Eikä pelkkä lisääminen riitä, vaan on tavoiteltava 100 %:n omavaraisuutta. Omavaraisuuden tavoittelu saisi meidät toimimaan oman maamme ja yhteiskuntamme parhaaksi. Muita kuin poliittisia esteitä ei omavaraisuuden lisäämiselle ole. Suurimpia ongelmia aiheuttaa tällä hetkellä maatalouspolitiikan lyhytjänteisyys. Alkutuotannossa painitaan historiallisessa murroksessa, johon on voitava vaikuttaa mm. ohjelmakausien pituudella. Tällöin uskallettaisiin paremmin tehdä investointeja jopa useiden kymmenien vuosien aikajänteellä ja sukupolvenvaihdosten tekeminen helpottuisi.
Ruoantuotannosta on myös taattava riittävä tulotaso. Tähän liittyen maatilojen suoramyyntiä on helpotettava. Tiloilta ei pidä vaatia samanlaista kontrollibyrokratiaa kuin suurilta elintarviketeollisuuden yrityksiltä. Lainsäädäntö ei haittaa suuria yrityksiä, mutta pienten tilojen suoramyyntimahdollisuuksia se rajoittaa aivan liikaa. Maatalouden lomituspalveluja on kehitettävä, jotta tuottajille taataan mahdollisuus vapaiden pitämiseen.
Energian osalta aurinko- ja tuulienergia sekä geoterminen energia, biokaasu, mahdollisesti aaltovoima sekä perinteinen puuenergia eri muodoissaan on otettava tuotannon perustaksi. Tämä tarkoittaa myös sitä, että niiden pientuotantoa tulee kannustaa verotuksellisin keinoin. Sähkön pientuottajan on voitava myydä ylijäämäsähkö valtakunnan verkkoon asiallista korvausta vastaan.
Omavaraisuuden tavoittelu synnyttäisi valtavasti kotimaista työtä ja vähentäisi riippuvuuttamme talouden suhdanteista. Ruoan ja energian lisäksi mahdollisimman suuri osa tarvitsemistamme tuotteista pitää tuottaa Suomessa ja suomalaisella työllä. On myös käytävä rajanvetoa tuotannon tarpeellisuuden suhteen. Meidän on lakattava tuottamasta itsellemme ja ympäristöllemme haitallisia tuotteita. Lainsäädännöllä tulee estää sellaisten elintarvikkeiden tuonti Suomeen, joiden tuottaminen samoilla kriteereillä olisi Suomessa laitonta. Kilpailutuslainsäädäntöön tulee kirjata mahdollisuus suosia lähituotteita halvemman ulkomailta tuodun sijaan. Tämä on myös ympäristön etu.
Ruoka- ja energiaomavaraisuuden kohdalla on selvitettävä kaikki mahdollisuudet, ja tutkimukselle on suunnattava enemmän rahoitusta. Esimerkiksi merilevä Spirulinan tuotantoa maatalouden tarpeisiin ei ole käytännön tasolla testattu, vaikka teoreettista pohjaa asialle on olemassa. Viljantuotannossa tulisi pyrkiä elvyttämään vanhoja maatiaisviljalajikkeita. Myös kotieläintuotannossa alkuperäisille roduille tulee taata riittävät selviytymisen mahdollisuudet. Energiantuotannossa pitää panostaa omaan uusiutuvan energian tekniikkaan, jotta tarvittavaa tekniikkaa ei tarvitse ostaa muualta. Tämäkin lisää kotimaista työtä. Maatiloja on ohjattava ja tuettava biokaasun käyttöönotossa. Biokaasun käyttö maataloudessa on omavaraisuutta parhaimmillaan. Sitä tukemalla olisi mahdollisuus myös rakentaa koko Suomen kattava biokaasun jakeluverkosto liikenteen tarpeisiin.
Voidaksemme pyrkiä omavaraisuuteen on maaseudulla ja taajamien ulkopuolella asuvilla, alkutuotannon toimijoilla, maaseudun asukkailla ja yrityksillä oltava riittävät palvelut riittävän lähellä. Tätä tulee kehittää mm. kunnollisilla etäyhteyksillä sekä tarpeeksi tiheällä kouluverkostolla.
Infrastruktuurin ja muun kansallisomaisuuden myynti sijoittajille on lopetettava heti. Jo myyty infra ja kansallisomaisuus on hankittava takaisin Suomen valtion omistukseen mikäli suinkin mahdollista. Sähköverkot, tietoliikenneverkot, televisio- ja radioverkot sekä liikenneverkot ovat ensiarvoisen tärkeitä kansallisen turvallisuuden kannalta, eikä niitä koskaan saa antaa vieraisiin käsiin.
Suomi on pitkään ollut aivan liian riippuvainen vientiteollisuudestaan. Vientiä voi toki olla kohtuuden rajoissa, mutta turhan tuonnin karsiminen on myös tärkeää, mikäli omavaraisuutta, työllisyyttä ja kestävää elämäntapaa halutaan oikeasti edistää.
5. Kaikki verotuksen piiriin
Verotus on uudistettavista asiakokonaisuuksista merkittävimpiä. Tärkeintä on, että kaikki verovelvolliset maksavat veronsa. Veronkierto ja veroparatiisien käyttö on saatava loppumaan, ja läpinäkyvyyttä on lisättävä. Harmaan talouden estämiseen perustetun työryhmän rahoitus on pikaisesti palautettava.
Suomen verotusta on yksinkertaistettava. Kaikista henkilökohtaisista tuloista tulee maksaa veroa samalla, progressiivisesti määräytyvällä veroprosentilla. Näin poistuisi mahdollisuus kikkailla itselleen pääomaverotuksen kautta suuremmat tulot vähemmillä veroilla.
On otettava käyttöön ns. sosiaalivakuutusvero, jolla korvataan kaikki eläke- ja muut sosiaalivakuutusmaksut. Sitä maksetaan samalla veroprosentilla kaikesta tavara- ja palvelutuotannosta, oli se työntekijän tai automaation tuottamaa. Sosiaalivakuutusvero parantaa ihmistyön kannattavuutta robotteihin ja koneisiin nähden, sillä se tuo myös automaatiotuotannon verotettavaksi. Työvaltaisilla aloilla tämä tarkoittaa työnantajamaksujen selvää pienenemistä. Kone- ja automaatiovaltaisilla aloilla puolestaan tuotantokustannukset nousevat. Näin työntekijän palkkaaminen tulee nykyistä kannattavammaksi, ja kone- ja automaatiovaltaiset alat saadaan mukaan sosiaalikulujen rahoittamiseen. Jatkossa, kun ihmistyö alati vähenee, tämä on välttämätöntäkin.
Ruoan arvonlisäverokanta tulee pitää alennettuna. Olisi syytä miettiä terveellisen perusravinnon kohdalla jopa arvonlisäveron poistamista. Haitallisten tuotteiden arvonlisä- tai valmistevero tulee pitää korkeana tai korottaa, jos se nyt on alennettu. Näillä ratkaisuilla edistetään kansanterveyttä. Yritysten arvonlisäverovelvollisuuden alarajaa tulee nostaa 100 000 euron liikevaihtoon. Tällä tuetaan pieniä ja aloittavia yrityksiä ja taataan niiden toimintamahdollisuudet.
6. Sote-ratkaisu uusiksi
Suomi ei voi jatkossa pitää yllä useita rinnakkaisia sote-järjestelmiä, vaan on panostettava yhteen laadukkaasti toteutettuun ja hyvin toimivaan, julkiseen sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmään. Tämä on paras ja toimivin ratkaisu, koska sillä estetään suurten yksityisten toimijoiden kermankuorinta ja monopoliasemat sekä ihmisten terveydellä keinottelu. Yksityinen toiminta tulee rajata täydentäviin, pieniin ja kotimaisiin palveluntarjoajiin.
Mikäli palvelujen järjestäminen toteutetaan jatkossa maakunnan vastuulla, on maakunnille annettava myös verotusoikeus. Mikään ei silti estä nykyjärjestelmän parantamista ja sillä jatkamista. Palvelujen yksityistäminen kaavaillulla valinnanvapausmallilla tuhoaa julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon.
Vanhusväestömme ansaitsee hyvän hoidon. Vanhuksista ja muista avun tarpeessa olevista huolehtiminen on kansakunnan kunniatehtävä. Nykyään se tuntuu olevan painolasti, mikä on surullinen osoitus päätöksentekijöidemme arvomaailmasta. Niin lapsia, vanhuksia, vammaisia, työttömiä kuin sairaitakin ajatellaan kustannuserinä. Ajatusmaailma itsessään on sairas.
Sote-palveluohjelmissa ei ole näkynyt esityksiä kartellisoitumisen ehkäisystä tai valvonnasta. Pienissä kunnissa suuri yrityskartelli voi jäädä ainoaksi todelliseksi jonkin palvelun tuottajaksi. Kunnan pitäisi sopia itse valintakriteerit ja tehdä niiden perusteella hankintapäätökset.Jos valitaan yksityinen tuottaja, tulisi siltä vaatia suunnitelma pitemmälle ajalle, kuinka yhtiön toiminta nivoutuu luontevasti kunnan muun tuotannon mukaan ja kuinka yhtiö toimii yhteistyössä kunnan omien resurssien kanssa. Tällä ehkäistään jatkuvasti vaihtuvat yritykset ja sairas hintasota.
7. Perustulo vapauttaa ihmiset toimimaan
Toimeentuloturva vaatii suuren uudistuksen, perustulon käyttöönoton. Perustulo lopettaa ihmisten leimaamisen ja lokeroimisen. Perustulo ei tee eroa työntekijän, yrittäjän, työttömän, eläkeläisen tai opiskelijan välillä. Perustulojärjestelmään siirtyminen on merkittävin tasa-arvoa edistävä toimi sitten peruskoulun.
Perustulo on vastikkeetonta tuloa, joka mahdollistaa myös vaatimattomaan elintasoon tyytymisen ilman tarvetta todistella tekevänsä jotain. Kun ei tarvitse todistella, saadaan vapautettua valtava määrä potentiaalia sellaisiin kohteisiin, jotka ihmisiä kiinnostavat. Tätä kautta myös yhteiskunta tulee hyötymään perustulosta todennäköisesti paljon enemmän kuin yleisesti luullaan. Vastikkeeton perustulo ei passivoita suurinta osaa, vaan päinvastoin se vapauttaa ihmiset toimimaan. Perustulon ihmiskäsitys on siis täysin vastakkainen kuin aktiivimallissa, jossa ajatellaan ihmisen olevan lähtökohtaisesti haluton tekemään mitään.
Myös eläkkeiden pitää kuulua perustulomalliin. Perustulossakin eläkkeen määrään vaikuttaa työhistoria, mutta eläkekatto pitää olla, jotta eriarvoisuus vanhusväestön kesken vähenisi. Eläkkeiden ostovoima on pienentynyt jo pari vuosikymmentä, ja tilanteeseen on tultava muutos. Eläkkeet on sidottava yleiseen palkkakehitykseen, ei vallitsevaan hintatasoon.
Perustuloa maksettaisiin kaikille täysi-ikäisille, mutta luonnollisesti se verotettaisiin pois niiltä, joiden tulot ylittävät sovitun rajan. Perustulo tulee rahoittaa verovaroista, kuten nykyinen sosiaaliturvajärjestelmäkin. Perustulo on paljon nykyistä sosiaaliturvaa yksinkertaisempi järjestelmä, joten sen hallinto olisi edullisempaa. Tärkeää on varmistaa, ettei perustuloon siirtyminen heikennä heikoimmassa asemassa olevien perusturvaa, vaan parantaa sitä lähemmäksi Euroopan neuvoston sosiaalisen peruskirjan vaatimusta eli 50 %:iin kansalaisten mediaanitulosta.
Lapsiperheitä pitää jatkossakin tukea lapsilisien maksamisella, mutta lapsilisän maksaminen hyvätuloisille on tarpeetonta. Hyvätuloisten osuus voitaisiin käyttää pienituloisimpien perheiden lapsilisien korottamiseen.
Asumistukijärjestelmä takaa nykyisellään valtavat tulonsiirrot asunnonomistajille. Asumistuen määriä tulee kohtuullistaa ennen muuta siten, että julkinen sektori rakennuttaa riittävästi edullisia asuntoja, jolloin hinnat laskevat myös yksityisellä sektorilla.
8. Tasapainoa työelämään
Automaatio ja digitalisoituminen vapauttavat ihmiset tuotannollisista töistä ja entistä enemmän myös palvelualoilta. Työn määrä vähenee, ja siksi työaikaa tulee lyhentää ja työtä jakaa yhä useammille suurtyöttömyyden estämiseksi. Työuriakin voidaan lyhentää, etenkin jos siirrytään perustuloon.
Omavaraisuutta tavoiteltaessa syntyy uusia työpaikkoja - vieläpä sellaisia, jotka eivät ole kovin alttiita suhdannevaihteluille eivätkä erityisen haitallisia ympäristöllekään.
Julkinen sektori ja yksityinen tuottajasektori ovat nykyisin törmäyskurssilla. Peruspalvelujen tuotannossa ei sovelleta yhteistyöperiaatetta eri leirien välillä, vaan palvelujen tuottamista säätelee liikaa yksipuolinen hintasota ja palvelujen hinnan alas painaminen laadun kustannuksella. Julkisen sektorin palkansaajilla ei ole tarpeeksi mahdollisuuksia vaikuttaa oman työnsä ja työpaikkansa tuottavuuteen. Kilpailu tuottajien välillä on epätasapainossa.
Itsenäisyyspuolue vaatii, että ideologinen vastakkainasettelu työmarkkinoilla lopetetaan. Peruspalvelujen tuottamisessa on otettava käyttöön reilun pelin valintaperusteet, eli julkisen ja yksityisen sektorin työntekijöitten on saatava tehdä itse omasta työstään kannattavaa. Työntekijän tulee voida vaikuttaa kaikkeen työnsä laadun kannalta tärkeään kehittämistoimintaan, koska työntekijällä itsellään on paras tietämys omasta työstään ja työoloistaan. Työmarkkinoilla tulee vallita tasapaino kaikissa muodoissa julkisen ja yksityisen sektorin ja niiden kilpailumahdollisuuksien välillä terveellä tavalla.
Nuorisotyöttömyys on Suomessa yleisempää kuin EU-maissa keskimäärin. Nuoret perustavat perheitä ja tekevät lisää lapsia, jos heillä on alusta asti vakituinen ja turvattu työpaikka, jonka tuloilla voi rakentaa oikeasti elämäänsä eteenpäin. Kun tämä kehitys on vakaata, alenevat myös sosiaali- ja terveyskulut sivistyneellä ja luonnollisella tavalla. Tasapainoinen väestönkehitys on lopputulos onnistuneesta työvoimapolitiikasta.
Kuntiin on perustettava kunnan ja sen ammatillisten oppilaitosten välisiä työvoimapankkeja, jotka on erityisesti kohdistettu juuri ammattikoulusta päässeisiin ja ensimmäistä työpaikkaansa hakeviin nuoriin. Pankeista on hyviä aiempia kokemuksia, mutta ne ovat olleet pääosin vanhemman väen miehittämiä.
Kun valtion ja kuntien omistamiin laitoksiin ja liikelaitoksiin valitaan johtoa, tulisi vakavasti harkita kunkin alan kenttätyön tuntemuksen osaamista yhtenä pääsyvaatimuksena virkoihin. Suoraan koulusta poliittisin perustein eteneminen esim. liikelaitoksen johtoon, ilman omaa kenttätyön kokemusta, on omiaan aiheuttamaan vakavia näkemyseroja, jopa luottamuspulaa, johdon ja työntekijöiden välillä. Hyvä johtaja liikkuu omien tekijöittensä parissa kentällä ja tietää, mitä työtä ja miten siellä voidaan tehdä. Siten johtaja tietää, kuinka kyseistä alaa voidaan oikeasti kehittää ja tuloksia aidosti parantaa. Kuntien liikelaitosten johtoryhmiin pitäisi ottaa esimerkiksi yksi viidesosa suorittavan portaan ihmisiä, jotka tuovat oikeaa ja reaaliaikaista tietoa kentän suorituskyvystä. Ulkoistamisen ongelmana on usein johtotason tuplaantuminen, ja tämä nostaa palvelun hintaa. Kunnalla on oma johtoportaansa ja yksityisellä puolella omansa.
Työmarkkinoilla työntekijällä pitäisi olla oikeus itse päättää, mistä hän ottaa rahansa esimerkiksi työttömänä ollessaan. Työttömyysturvajärjestelmän lisäksi pitäisi kehittää työllistymisturva-järjestelmä, jossa valtion työttömyysvaroja voidaan käyttää työpaikkojen luomiseen sellaisille julkisen sektorin aloille, joilla on nyt kova työvoimapula. On järkevämpää tarjota työttömälle esimerkiksi kunta-alan osa-aikatyötä kuin kustantaa työttömyys. Perustulon avulla työntekijöitä olisi huomattavasti helpompaa kohdentaa sinne missä tarvetta on.
Itsenäisyyspuolue vaatii yritystukien poistamista, koska ne vääristävät kilpailua ja ovat usein ympäristölle haitallisia. Yritystukien avulla yhtäältä tuetaan sellaisia yrityksiä, jotka eivät tarvitse tukea, toisaalta pidetään hengissä kannattamattomia yrityksiä. Yritystuet siis nakertavat monin tavoin terveen markkinatalouden uskottavuutta ja asettavat yritykset epätasa-arvoiseen asemaan. Tasapainoiset työmarkkinat takaavat tasapainoisen tasavallan kehittymisen.
Kansanvallan lisääminen ja kaikkia hyödyttävä talous ovat yhteenkuuluvia tavoitteita. On pyrittävä siihen, että Suomessa vallitsevaksi yritysmuodoksi nousisivat työntekijöiden itsensä omistamat ja hallinnoimat yritykset eli osuuskunnat. Tämä lisäisi kansalaisten toimeentuloa, työllistymismahdollisuuksia, sitoutumista työhön ja päätösvaltaa omien yhteisöjensä asioihin. Osuuskuntien perustamista tulisi helpottaa ja niitä tulisi suosia kilpailutuksissa. Ainakin alkuvaiheessa osuuskunnille voitaisiin myöntää tukia ja veronkevennyksiä. Tällaisilla yrityksillä ei olisi tarvetta paeta ulkomaille tai kiertää veroja. Ei ole mitään syytä suosia ennemmin yrityksiä, joiden menestyksen työläiset rakentavat mutta joista osakkeenomistajat saavat suurimman tuoton.
9. Koulutus ja sivistys - kansakunnan kohtalonkysymys
Kansanvallan laajentaminen ja talousjärjestelmän inhimillistäminen ovat Itsenäisyyspuolueen keskeisiä tavoitteita, ja ne ovat elintärkeitä myös tieteen, kulttuurin ja sivistyksen säilymiselle maassamme. Ilman tieteen ja kulttuurin instituutioita yhteiskunta muuttuu lyhytkatseiseksi ja hengettömäksi elossapitokoneistoksi. Se saattaa riittää vauraalle eliitille, mutta se ei voi riittää vapaalle ja sivistyneelle kansalle.
Peruskoulun toimintaedellytykset on pidettävä kunnossa. Tämä on otettava huomioon myös perusopetuksen opetussuunnitelmaa laadittaessa. Kouluilta ja kunnilta voidaan velvoittaa asioita, mutta niille on myös taattava riittävät resurssit vaatimusten toteuttamiseksi.
Yleissivistävän perusopetuksen tarkoitus on kirkastettava. Nykyinen oppimisympäristöjen ja opiskeluvälineiden painottaminen sumentaa opetuksen ja oppimisen päämäärät. Oppilaista on tarkoitus kasvattaa kriittisesti ja luovasti ajattelevia, osallistuvia kansalaisia. Päämäärä on jalo, mutta siihen ei päästä pelkästään digiloikkaa hokemalla. Modernit välineet on tietenkin hallittava jo yhtenä keskeisenä osana nykyistä kulttuuriamme, mutta niiden hallinta ei takaa sivistystä tai muitakaan opiskelun ensisijaisia tavoitteita.
Opettajien vapaus toteuttaa opetustaan parhaaksi katsomallaan tavalla on ollut - ja sen tulee vastakin olla - koulutusjärjestelmämme vahvuus. Tämä vapaus sisältää tietenkin vastuun siitä, että oppimista tapahtuu. Perusopetuksen nykytodellisuudessa ei luoteta opettajien ammattitaitoon, vaan heidät velvoitetaan tekemään mitä eriskummallisimpia raportointeja ja merkintöjä tekemisistään, ikään kuin todistelemaan sitä, että he tekevät työtänsä. On päästävä eroon tällaisesta kyttäyskulttuurista ja taattava opettajille, oppilaille ja koko koulumaailmalle työrauha.
Perusopetuksen ryhmäkoot on pidettävä riittävän pieninä ja kouluverkko tarpeeksi tiheänä, jotta opettajalle jäisi tarpeeksi aikaa yhtä oppilasta kohti ja jotta oppilaiden koulumatkat eivät muodostu liian pitkiksi. Pienten, alle 50 oppilaan koulujen määrä on Suomessa enää viidesosa siitä, mitä se oli v. 1990. Koulujen alasajo on lopetettava ja pienet maaseudun koulut pidettävä toiminnassa, paitsi jos oppilasmäärä laskee pysyvästi liian alas. Jokaisen on helppo hyväksyä koulun lakkauttaminen, jos oppilaita ei ole tarpeeksi. Erilaiset mutta samaan lopputulokseen päätyvät koulut ovat koulutusjärjestelmämme suuri rikkaus, eikä niistä tulisi tieten tahtoen päästä eroon.
Lukiokoulutuksessa on myös pidettävä huoli riittävän tiheästä kouluverkosta, jotta koulumatkat eivät kasva liian pitkiksi. Lukioiden opetustuntien määrä on turvattava. Etäopetus voi olla hyvä opetuksen lisä, mutta sillä ei voida korvata lähiopetusta. Sama pätee myös ammatilliseen koulutukseen. Käytännönläheisiä koulutusohjelmia tulee kuitenkin voida suorittaa nykyistä enemmän oppisopimuskoulutuksena. Käytännön työ opettaa ammattiin parhaiten, mutta lähes kaikissa ammateissa tarvitaan teoreettista tietämystä ja nykyään myös kielitaitoa. Ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja ei missään nimessä saa vähentää, päinvastoin, koska maassamme on huutava pula perustyön tekijöistä. Tätä työvoimapulaa ei saa ratkaista minkäänlaisella halpatyövoimalla. Ei ole myöskään ihmisoikeuksia kunnioittavaa käyttää ulkomaalaisia, jos näillä ei ole asianmukaista koulutusta, ja toivoa pelkän siirtotyövoiman paikkaavan kroonisen työntekijäpulan. Toisen asteen koulutuksessa on pidettävä huoli myös siitä, ettei oppikirjojen tai muun opiskelumateriaalin hankintahinta muodosta estettä opiskelulle.
Yliopistot eivät vain tuota "osaajia" ja "innovaatioita" vaan myös muistuttavat, että elämä voi olla paljon enemmän kuin hengissä pysyttelemistä "talouden realiteettien" (eli rikkaiden etujen) alaisuudessa. Niillä on potentiaalia suunnitella parempia yhteiskuntajärjestelmiä - sellaisia, joissa hyöty koituu koko kansalle pienen eliitin sijaan. Ei ihmekään, että kapitalismin kriisiytyessä eliitti yrittää pelastautua puhumalla "höpötieteistä" ja yliopistoissa verorahoissa kylpevistä lorvijoista ja "kaiken maailman dosentit" haukutaan hiljaisiksi ja opiskelijat leimataan "rahvasta" halveksuviksi elitisteiksi. Kansa laitetaan tappelemaan keskenään vähistä rahoista ja vaientamaan itse paristaan nousevat kriittiset äänet.
Itsenäisyyspuolue torjuu jyrkästi työväen ja akateemisen väen vastakkainasettelun, sillä näiden kansanryhmien edut ovat yhteiset, ja kutsuu ne yhteistuumin uudistamaan yhteiskuntaa. Vastakkainasettelu suojelee harvoja hyödyttävää järjestelmää, mutta yhteistyöllä rakentuu kaikkien pärjäämiseen perustuva yhteiskunta, jossa opiskelijoiden ei tarvitse tapella muuta kansaa vastaan rikkaiden pöydiltä putoilevista murusista.
Korkeakoulujen opiskelijoilla, opettajilla ja tutkijoilla tulee olla autonomia muovata instituutioitaan koskeva lainsäädäntö (samaan tapaan kuin kirkkolaki säädetään kirkon omassa hallintoelimessä). Näin päätösvaltaa saadaan siirrettyä lähemmäs niitä, joiden puolesta päätösvaltaa käytetään. Pankki- ja rahajärjestelmän uudistuksen myötä sekä peruspalveluiden että korkeakoulujen ylläpito on mahdollista ja kaikkien hyvinvointi ja sivistys asettuvat kilpailun ja voitontavoittelun edelle.
Itsenäisyyspuolue hylkää käsityksen koulutuksesta ja opiskelijoista kulueränä, kilpakumppaneina ja tuotantokoneiston osasina. Tiede, kulttuuri ja sivistys on nähtävä päämäärinä, kansan korkeimpina älyllisinä ja henkisinä saavutuksina. Juuri niistä kansa voi olla ylpeä vuosisadasta toiseen - ei siitä, että tappelimme ja työskentelimme rikkaiden pitämiseksi itseämme rikkaampina.
10. Asunto on jokaisen oikeus
Asumisen hinta niin vuokra- kuin omistusasuntojen kohdalla on karannut täysin käsistä erityisesti isoissa ja kasvavissa kaupungeissa. Tilanne on kestämätön. Vuokralaisilla ei ole varaa maksaa vuokriaan ilman mittavaa asumistukijärjestelmää, mikä tarkoittaa suoraa, 2-3 miljardin euron tulonsiirtoa veronmaksajilta asunnonomistajille. Omistusasuntojen hinnat taas karkaavat, kun markkinoilla muodostuu kiinteistökuplia. Niiden puhjetessa kalliina hankitun asunnon hinta romahtaa. Asunto-ongelmaa pahentaa väestön keskittäminen kasvukeskuksiin. Tällöin muualla sijaitsevien kiinteistöjen hinnat putoavat liikaa, eivätkä nämä kiinteistöt kelpaa aina edes lainan vakuudeksi.
Asunnottomuus on suomalaisen yhteiskunnan kipeimpiä ja vaietuimpia ongelmia. Maailman rikkaimpiin kuuluvassa maassa, ja erityisesti sen pääkaupungissa, ei pitäisi olla tällaista häpeätahraa. Asia olisi helposti ratkaistavissa yhteisellä poliittisella tahdolla. On hämmentävää, ettei sellaista tahtoa ole tähän mennessä ollut.
Sekä asunnottomuuden että kalliin vuokra-asumisen ratkaisemiseksi valtion ja kuntien tulisi yhteisponnistuksena rakentaa paljon halpoja vuokra-asuntoja sekä vastikkeettomia asuntoloita asunnottomille, jotta nämä pääsisivät sitä kautta takaisin työelämään ja hiljalleen pois syrjäytymisen kierteestä. Edullisten vuokra-asuntojen rakentaminen saisi aikaan myös yksityisten vuokra-asuntojen hintojen laskun. Samalla asumistukiautomaatin merkitys vähenisi ja ihmiset tulisivat tuloillaan paremmin toimeen.
11. Maahanmuuttoon uudenlaisia ratkaisuja
Kasvava pakolaisten määrä aiheuttaa huolta ympäri maailman. Pakolaisuutta aiheuttavat konfliktit ja taloudellinen ahdinko eivät näytä helpottavan lähitulevaisuudessa, joten pakolaisongelman jatkuessa ja pahentuessa on selvää, että sen ratkaisemiseksi tarvitaan uudenlaisia keinoja ja yhdenmukainen kansainvälinen toimintatapa.
Ne usein jo ennestään köyhät naapurimaat, jotka vastaanottavat suurimman osan pakolaisista, eivät selviä taakastaan ilman kansainvälistä apua, ja toisaalta eritasoiset järjestelmät eri maissa aiheuttavat pakolaisvirtojen suuntautumisen sinne, missä olojen oletetaan olevan paremmat.
YK:n pakolaisapujärjestö UNHCR on pitkän kokemuksen omaava ensisijainen toimija pakolaisista huolehdittaessa. Se muun muassa välittää kiintiöpakolaisia heitä vastaanottaviin kolmansiin maihin, mutta monet maat ovat viime vuosina pienentäneet jo valmiiksi pieniä kiintiöitään turvapaikanhakijoiden määrän kasvaessa. Vuonna 2017 vain noin satatuhatta pakolaista sijoitettiin uudelleen, kun samaan aikaan turvapaikanhakijoiden määrä oli yli kolme miljoonaa.
Koska omatoiminen turvapaikan hakeminen vieraasta maasta on monelta kannalta ongelmallinen prosessi, Itsenäisyyspuolue esittää, että käytännöstä luovuttaisiin vähitellen kokonaan ja vastuu kaikista turvapaikkapäätöksistä siirrettäisiin YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n alaisuuteen. Konflikteja pakenevat ihmiset otettaisiin aina vastaan lähimmässä turvallisessa valtiossa, josta heidät ohjattaisiin UNHCR:n virallisiin toimipisteisiin. Järjestöllä on pitkäaikaista kokemusta, vahvaa asian- ja maatuntemusta sekä mahdollisuudet yhdenmukaiseen prosessiin, jossa pakolaisten oikeudet ja tasa-arvoinen kohtelu turvataan. YK:n jäsenmaiden ja erityisesti varakkaimpien maiden on turvattava toiminnan riittävä rahoitus.
Pakolaisten majoittamiseksi ehdotamme pysyvien pakolaiskeskusten perustamista eri puolille maapalloa ja erityisesti kriisiherkkien alueiden läheisyyteen. Näissä kaupunkimaisissa keskuksissa pakolaiset voisivat elää turvassa suhteellisen normaalia elämää, harjoittaa ammattiaan, pyörittää pieniä yrityksiä ja huolehtia perheistään. Keskukset suunniteltaisiin huolellisesti ja rakennettaisiin mahdollisimman omavaraisiksi ekokaupungeiksi, joissa pakolaiset tekisivät itse suurimman osan töistä. Kaupungeissa olisi esimerkiksi hyväntekeväisyysjärjestöillä mahdollisuus erilaisiin projekteihin ja asukkaat voisivat kehittää hyödyllisiä taitoja esimerkiksi ammatillisessa osaamisessa tai demokraattisessa päätöksenteossa. Ajatuksena olisi kääntää pakolaiset nykyisestä taakasta tulevaisuuden voimavaraksi.
Pakolaiskaupungissa voisi asua pitkäänkin, mutta tavoitteena olisi kotiinpaluu tai hallittu muutto toiseen maahan. Kriisimaat hyötyisivät suuresti siitä, että kriisin päätyttyä niiden koulutetut, rauhanomaiset ja kansainvälistä kokemusta omaavat kansalaiset palaisivat takaisin. Pakolaisia vapaaehtoisesti vastaanottavat valtiot taas olisivat nykyistä paremmin selvillä, keitä heille on tulossa, ja esimerkiksi kielen opettaminen voitaisiin aloittaa keskuksessa jo ennen muuttoa. Pakolaiskeskusten toteuttaminen onnistuisi nähdäksemme parhaiten - ainakin alkuun - jos ne olisivat suljettua paikkoja. Näin ne eivät houkuttelisi muita kuin aidosti suojelua tarvitsevia ihmisiä ja valtiot olisivat valmiimpia sallimaan keskusten rakentamisen alueilleen.
Työperäinen maahanmuutto on pidettävä poliittisesti selkeästi erillään pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden auttamisesta. Työperäisen maahanmuuton eli siirtolaisuuden lähtökohtana pitäisi olla vastaanottavan maan työvoiman tarve ja tällaisessa tapauksessa maat ovatkin yleensä halukkaita työlupien myöntämisessä. Suomen on järkevää sallia työperäinen maahanmuutto ja helpottaa työluvan saantia aloilla, joilla kotimainen työvoima ei ole riittävää. On silti harkittava, kuinka voitaisiin varmistaa, ettei köyhiltä mailta viedä niiden tarvitsemaa koulutettua työvoimaa.
Viime vuosina Suomessa ja koko Euroopassa maahanmuutto on jakanut kansaa kahtia ja monenlaiset ääriliikkeet ja niin sanottu vihapuhe ovat lisääntyneet. Katsomme tämän ilmiön johtuvan pääosin siitä, että jo valmiiksi horjuvien taloudellisten ja demokraattisten rakenteiden pelätään sortuvan lopullisesti hallitsemattoman maahanmuuton seurauksena. Olivatpa pelot aiheellisia tai eivät, on poliitikkojen tehtävänä ottaa kansalaisten huolenaiheet todesta ja osoittaa käytännössä eikä vain puheissa, että maahanmuutto on hallinnassa eikä uhkaa yhteiskunnan rakenteita millään tavalla. Samalla heidän on tartuttava niihin todellisiin tekijöihin, jotka köyhdyttävät ja eriarvoistavat kansaa. Pelkkä kantaväestön syyllistäminen vääränlaisesta ajattelusta vain pahentaa vastakkainasettelua, mikä voi lopulta johtaa vakaviin yhteiskunnallisiin ongelmiin.
12. Aitoa kansainvälistä yhteistyötä
Nykyisen, näennäisen EU-yhteistyön tilalle tarvitaan aitoa kansainvälistä yhteistyötä kaikkien maailman valtioiden kanssa. YK on tähän oikea foorumi. YK:n painoarvoa kansainvälisten asioiden hoitamisessa on pyrittävä lisäämään. Suomen on lähtökohtaisesti pidettävä yllä hyviä kahdenvälisiä suhteita kaikkiin maihin ja pyrittävä palauttamaan rikkoutuneet suhteet sellaisiksi. Suomi voi osallistua diplomatian ja ulkomaankaupan avulla kansainvälistä oikeutta rikkoneiden hallintojen painostamiseen, mikäli sellainen itsenäinen ulkopoliittinen ratkaisu katsotaan sopivaksi. Meidän ei tule sitoutua EU:n ulkopolitiikkaan. Suomen on pyrittävä kansainvälisissä neuvotteluissa aina edistämään rauhaa ja vähentämään asevarustelua.
Itsenäisyyspuolue vastustaa kaikkia toimia Euroopan unionin militarisoimiseksi ja euroarmeijan luomiseksi. Isäntämaasopimus on irtisanottava, Suomea ei tule pyrkiä muuttamaan Nato-yhteensopivaksi, ja Suomen on lopetettava sotaharjoitukset Naton kanssa, eikä niitä saa järjestää Suomen alueella. Sotilasliitot eivät suojelisi Suomea miltään todelliselta uhalta, ja pahimmillaan ne vetäisivät Suomen mukaan suurvaltojen konfliktiin, jossa se muutoin ei olisi osallinen. Suomea ei tule tarjota suurvaltojen taistelukentäksi vain siksi, että poliittinen eliittimme haluaa hyväksyviä taputuksia toiselta osapuolelta. Maamme turvallisuus- ja puolustuspolitiikan tulee perustua totuudenmukaisiin ja ajantasaisiin arvioihin uhista, joita Suomeen saattaa nykymaailmassa kohdistua. Kansalaisten pelottelun ja kriittisten äänten leimaamisen on loputtava.
Maamme perinteinen puolueettomuus on palautettava, jotta Suomi voi toimia uskottavana rauhantekijänä maailmassa. Suomen puolueettomuuspolitiikka tarkoittaa asettumista konfliktitilanteissa aina kansainvälisen oikeuden puolelle. Tälle puolueettomuudelle on saatava kansainvälinen tunnustus. Sotilaallisen liittoutumattomuuden ja puolueettomuuspolitiikan kirjaamista perustuslakiin on harkittava.